Rakastettu televisiotähti Mary Tyler Moore on kuollut

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalainen televisiotähti Mary Tyler Moore on kuollut. Huffingyton Post -lehden mukaan näyttelijän edustaja vahvisti hänen menehtyneen kotonaan 80-vuotiaana.

Mary Tyler Moore muistetaan rakastettuna tv-ikonina, joka voitti uransa aikana muun muassa seitsemän Emmyä ja kolme Golden Globe -palintoa. Moore nousi kansainväliseen suosioon The Dick Van Dyke Show -sarjan ansiosta.

1970-luvulla tähti sai omaa nimeään kantavan The Mary Tyler Moore Show -sarjan. Sitä pidetään käänteentekevänä, sillä ennen kyseistä sarjaa sitcomien pääosissa oli nähty harvemmin vahvoja, itsenäisiä naisia.

Myöhemmin Moore oli mukana muun muassa elokuvissa Tavallisia ihmisiä, Ystävien kesken ja televisiosarjassa 70’s Show. Diabetestä sairastanut tähti tähti uransa aikana myös työtä siihen liittyvän tietoisuuden lisäämiseksi.

Uusimmat