Liikenneonnettomuuksissa selviytyminen on toisinaan hiuskarvan varassa. Youtubessa levinneellä videolla nähdään hurjan näköinen onnettomuus, josta kaikki osapuolet selvisivät elossa kuin ihmeen kaupalla.
Kojelautakameran tallentamalla videolla FedEx-rekka on ylittämässä rautatietä, kun kaksikerroksinen juna kiitää sitä kohti. Rekan perävaunu hajoaa kappaleiksi junan ajaessa suoraan sen läpi. Rekan etuosa kuljettajineen säilyy kuitenkin ehjänä.
The Salt Lake Tribune -sivuston mukaan kukaan ei loukkaantunut pahasti onnettomuudessa. Viranomaiset tutkivat parhaillaan turman syitä.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten onnettomuus tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.