Mies selvitti kauniin pizzalähetin puhelinnumeron – sitten alkoi ahdistelu

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ihmisten kotona vierailevat urakoitsijat, viranomaiset ja lähetit joutuvat joskus tahtomattaan todistamaan eriskummallisia tilanteita. Nyt netissä leviää erään pitsalähetin tarina siitä, kuinka hänen asiakkaansa alkoi ahdistella myöhemmin tekstiviesteillä.

Papa John’s -pitserian lähetti oli toimittanut ruokaa asiakkaan kotiin. Valitettavasti tilaaja ei avannut ovea, joten nainen joutui soittamaan hänelle omalla kännykällään. Mies saapui paikalle ja otti ruokatilauksen vastaan. Nainen huomasi sivusilmällä, että asiakas otti hänen takapuolestaan kuvan, kun hän kurottautui ottamaan pitsaa autosta. Tämä suututti. Myöhemmin nainen sai omituisen tekstiviestin.

Asiakas lähetti naiselle viestin, jossa esitteli itsensä ja kehui neitokaisen ulkonäköä. Nainen pyysi ystävällisesti miestä tilaamaan ruokansa jatkossakin ravintolasta ja jättämään hänet rauhaan, koska kyseessä oli hänen henkilökohtainen puhelinnumeronsa. Mies lähetti naiselle useita viestejä, ja lopulta neitokaisen pinna paloi. Hän haukkui miehen. Asiakas uhkasi tehdä ilmoituksen lähetistä hänen esimiehelleen, mikäli nainen ei lähettäisi hänelle kuviaan. Huonosti käyttäytyvän miehen viestit leviävät parhaillaan netissä, eikä kiristys onnistunut.

http://imgur.com/gallery/4d8zr