Naisten vartalot muokattiin eri maiden kauneusihanteisiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eri maissa ja kulttuureissa naisilla vallitsee erilaiset kauneusihanteet. Jossain voidaan arvostaa ja ihastella muodokasta vartaloa, toisessa siroa ja hoikkaa, ja kolmannessa ihmisen huomio voikin ensimmäisenä kiinnittyä siihen miten pyöreät ja suuret silmät henkilöllä on.

YouTube-videolla nähdään miten naisten vartalot muokataan vastaamaan eri maiden kauneusihanteita. Naisten vartalokuvia käsitellään italialaisten, japanilaisten, intialaisten ja afrikanamerikkalaisten kauneusihanteiden mukaan. Jokaisen naisen vartalomalli muuttui melko radikaalisti, mitä naiset osasivatkin jo odottaa.

Japanilaisen ihanteen mukaan naisen silmistä tehtiin suuremmat ja hänen vartalostaan tehtiin pienempi. Intialaisen kauneusihanteen vuoksi naisesta tehtiin hoikka, rintava ja pitkähiuksinen.

Italialaisen kauneusihanteen vuoksi yksi naisista jouduttiin muuttamaan paljon pienemmäksi. Afrikanamerikkalaista ihannetta mukaillen yhdestä naisesta tehtiin rintava, lihaksikkailla jaloilla varustettu nainen, jonka iho oli hieman vaaleampi.

Uusimmat