Samassa sängyssä nukkuvat pariskunnat ovat onnellisimpia – pysyvät pidempään yhdessä

Koti & Asuminen Terveys · Terhi Piiroinen

Ihminen tarvitsee riittävästi lepoa ja yhtäjaksoista unta. Ilman kunnollisia yöunia persoonallisuus voi muuttua ja terveys kärsiä. Uniasiantuntija Robert Oexmanin mukaan riittävä uni ei ole luksusta, vaan ihmisen perustarve. Väsynyt ihminen on haastava kumppani myös parisuhteessa.

Pariskuntien tulisi keskustella unesta ja nukkumisesta. Ideaali tilanne on se, että kumppanuksilla on sama unirytmi, he menevät sänkyyn samaan aikaan ja saavat tarpeeksi läheisyyttä ennen nukahtamista. Mikäli pariskunta nukkuu yhdessä hyvin, voi heidän parisuhteensa kokonaisvaltaisesti paremmin.

– Hyvin nukkuvat ihmiset tuntevat olonsa paremmaksi, he näyttävät hyvältä ja ovat terveempiä. Väsyneet henkilöt eivät pysty tulkitsemaan toisen ihmisen tunteita, heidän stressinsä lisääntyy ja ahdistuneisuus vaikuttaa kaikkeen – myös seksielämään, Oexman jatkaa Thrillist-sivustolle.

Osa pariskunnista tyytyy siihen, että he pussailevat muutaman minuutin ennen nukahtamista ja kääntyvät sen jälkeen omalle puolelleen. Toiset haluavat nukkua toistensa kainalossa. Pääasia on, että suhteen molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä nukkumisjärjestelyyn ja he saavat tarpeeksi unta. Oexmanin mukaan samankaltaiset nukkujat ovat yleensä onnellisimpia parisuhteessa ja heidän liittonsa kestää.

– Mikäli kumppani kuorsaa, tulee siihen hakea apua purentakiskojen avulla. Mikäli kumppani on öisin levoton, tulee pariskunnan järjestää suurempi sänky ja erilliset peitot. Tärkeintä on, että parisuhteessa keskustellaan nukkumisesta ja pyritään panostamaan sen tärkeyteen.

Uusimmat