Nicki Minajin kodissa murtovarkaita – tekijät aiheuttivat mittavia vahinkoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Räppäri Nicki Minaj on joutunut mittavan varkauden uhriksi. Murtovarkaat tunkeutuivat hänen Los Angelesissa sijaitsevaan kartanoonsa, vieden mukanaan 200.000 dollarin edestä arvoesineitä.

Varkaiden mukaan päätyi koruja ja muuta arvotvaraa. Sen lisäksi tekijät olivat tuhonneet huonekaluja ja rikkoneet irtiaimistoa kuten valokuvakehyksiä, parfyymipulloja ja jopa tähden vaatteita.

TMZ-sivuston mukaan rikoksen tekotavan on epäilty viittaavan siihen, että tekijöillä olisi ollut jotain henkilökohtaista tähteä vastaan. Viranomaisten kerrotaan parhaillaan tutkivan tapausta. Toistaiseksi yhtäkään epäiltyä ei olla onnistuttu tunnistamaan turvakameran nauhalta.