Facebookissa väittely tekee onnettomaksi

Digi Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tänä päivänä ihmiset osaavat huolehtia itsestään ja omasta onnellisuudestaan, mutta sosiaalisen median suosion myötä omaa henkistä hyvinvointiaan tulee kuitenkin vartioida entistä tarkemmin. Mielenterveydestä kirjoittava Greg Kushnick on kertonut Elite Daily -sivustolle kolme välteltävää asiaa, jotka tekevät ihmisistä päivittäin onnettomampia.

1. Väitteleminen sosiaalisessa mediassa

Tuohtuminen ja väitteleminen varsinkin poliittisista näkemyksistä sosiaalisessa mediassa ihmisten kanssa vaikuttaa hyvin negatiivisesti väittelijöiden omaan mielialaan.

2. Näytöt

Moni ihminen seuraa samanaikaisesti puhelimensa, tietokoneensa ja television näyttöä vapaa-ajallaan. Tällöin ihminen ei kykene keskittyä mihinkään eikä hän ole läsnä. Läsnäolon vuoksi ihmisen ei tulisi seurata puhelintaan silloinkaan kun hän näkee ystäviään.

3. Tee vain mitä rakastat -ajatukseen uskominen

Sosiaalisessa mediassa ihmiset hehkuttavat omia työpaikkojaan aihetunnisteilla #ilovemyjob. On hyvä tehdä sellaisia asioita, joista pitää, mutta kaikkea ei aina tarvitse rakastaa. Ihmiset, jotka ajattelevat jatkuvasti haluavansa tehdä elämässään vain asioita, joita he rakastavat, tulevat pettymään usein ja kokemaan elämänsä onnettomammaksi. Monesti ihmisten tulee tehdä välillä epämukaviakin asioita, mikä on normaalia ja saa uudelleen arvostamaan niitä mukavia askareita.