Treffeillä käydään enemmän kuin koskaan – silti 57 prosenttia tuntee yksinäisyyttä

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Match-sivusto suorittaa vuosittain laajan kyselyn, jonka avulla tutkitaan sen hetken sinkkunaisia ja -miehiä, ja kysytään heidän mielipiteitään seurustelemisesta ja parisuhteista. Uusimpaan kyselyyn vastasi yli 5.500 sinkkua ympäri Yhdysvaltoja.

Nuorten aikuisten mielestä deittailusovellusten vuoksi oikean rakkauden löytämisestä on tullut entistä vaikeampaa. 57 prosenttia vastanneista kertoi tuntevansa itsensä jopa yksinäisiksi. Deittailusovelluksia käyttävät olivat noin 125 prosenttia todennäköisemmin sitä mieltä, että he kokevat kaipaavansa ihastumista ja olevansa koukussa uusien tuttavien luomaan jännitykseen.

Nuoret aikuiset haluavat parisuhteen tämän kuluvan vuoden aikana kipeämmin kuin muut ikäluokat. He ovat myös 57 prosenttia paremmalla todennäköisyydellä tehneet oman profiilin deittailusivustoille. Nuorten kohdalla deittailusivustot toimivat treffien saamisessa ja uusien onnistuneiden yhteyksien luomisessa, koska 30 prosentilla sinkuista ensimmäiset treffit johtavat toisiin treffeihin.

Uusimmat