Tiistaina erottiin tavallista enemmän: ”Punainen tiistai”

Lifestyle · Tim Isokivi

Parisuhteessa elävien on syytä olla huolissaan 7. helmikuuta, ainakin mikäli brittiläisen deittisivuston gallupiin on uskomista. Punaiseksi tiistaiksi kutsuttuna päivänä ihmisten väitetään nimittäin eroavan tavanomaista enemmän.

Illicit Encounters -sivuston mukaan kyselyyn osallistuneista 3.000 ihmisestä 22 prosenttia oli jättänyt jonkun ystävänpäivää edeltävänä viikkona. Helmikuun 7. päivän kerrotaan olevan kaikkein suosituin päivä päättää suhde.

Parisuhteen päättäminen perinteisesti romanttisena pidetyn ystävänpäivän tienoilla saattaa kuulostaa erikoiselta. Vaikka ystävänpäivä voi tuoda jotkut parit lähemmäs toisiaan, saattaa sillä kuitenkin olla joissain tapauksissa myös päinvastainen vaikutus.

Illicit Encountersin mukaan 80 prosenttia ennen ystävänpäivää kumppaninsa jättäneistä kertoi päätöksen johtuneen syyllisyyden tunteesta. He eivät tunteneet enää rakastavansa kumppaniaan, eikä ajatus romanttisen päivän juhlimisesta tuntunut mielekkäältä.

Uusimmat