Nainen antoi miehelle pakit ensitreffien jälkeen – mies lähetti laskun!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lontoossa asuva 38-vuotias Lucy Brown oli käynyt treffeillä mukavan miehen kanssa. Brown oli juuri ennen joulua eronnut parisuhteesta, jossa hän oli ollut kolme vuotta. Nainen oli viihtynyt treffeillä, mutta päättänyt kuitenkin olla sopimatta enää toisia treffejä miehen kanssa.

Lucy Brown oli kiittänyt treffikumppania mukavasta illasta, mutta sen jälkeen hän oli saanut yllättävän viestin puhelimeensa. Mies oli loukkaantunut ja pyysi naista nyt maksamaan treffeistä, jotka mies oli hänelle tarjonnut.

Mies oli ollut tuohtunut siitä, että hän oli joutunut käyttämään naiseen paljon rahaa. Rahan menettämisen lisäksi hänen tunteitaankin oli nyt pakkien myötä loukattu, minkä vuoksi naisen tulisi maksaa hänen osuutensa treffeistä, jotka eivät johtaneetkaan mihinkään.

Nainen maksoi treffit mielellään ja kiitti miestä siitä, että nainen ja koko hänen työporukkansa saivat hyvät naurut miehen ansiosta. Brown päätti Daily Mail -lehden mukaan vielä hänen ja treffikumppanin nimissä lahjoittaa puolet treffien kustannuksista eläintilalle, joka hoitaa aaseja.

Twitter
Twitter