Tuotantoyhtiö haluaa Mel Gibsonin supersankarielokuvan ohjaajaksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Viime vuonna ensi-iltansa saaneessa Suicide Squad -elokuvassa DC Comicsin sarjakuvista tutut superpahikset joutuivat työskentelemään yhdessä maailman pelastamiseksi. Nyt elokuvalle suunnitellaan jatko-osaa, jonka ohjaajaksi halutaan todellinen yllätysnimi.

Tuotantoyhtiö Warner Bros havittelee Mel Gibsonia Suicide Squad 2 -elokuvan ohjaajaksi. The Hollywood Reporter -lehden mukaan tuotantoyhtiö ja ohjaaja-näyttelijä käyvät parhaillaan neuvotteluja asian tiimoilta. Myös Rahalla saa -elokuvasta vastannut ruotsalaisohjaaja on ehdolla työhön.

David Ayerin ohjaaman Suicide Squad -elokuvan päärooleissa nähtiin Margot Robbie, Will Smith, Jared Leto, Joel Kinnaman ja Jared Leto. Elokuva sai murska-arvioita, mutta se onnistui keräämään 745 miljoonan dollarin maailmanlaajuiset lipputulot.

Mel Gibson katosi valkokankaalta rattijuopumustapauksen ja juutalaisvastaisten kommenttien myötä. Taannoin hän on kuitenkin tehnyt paluuta Hollywoodiin ohjaamansa Hacksaw Ridge – Aseeton sotilas -elokuvan myötä. Miehen muita tunnettuja ohjaustöitä ovat Braveheart, The Passion of the Christ ja Apocalypto.

Uusimmat