Suomalaismies kuvasi toimintaelokuvan kotonaan – upea lopputulos

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywoodin toimintaelokuvia työstävät usein valtavat kuvaus- ja jälkituotantotyöryhmät. Tuoreella videollaan Jouka-niminen suomalaismies kuitenkin todistaa, ettei näyttävän kohtauksen tekemiseen välttämättä tarvita kuin yksi mies, mikäli taitoa ja aikaa löytyy.

Hieman päälle minuutin pituisessa lyhytelokuvassa mies puolustaa kotiaan sinne saapuvilta aseistautuneilta tunkeutujilta. Jouka ohjasi, kuvasi, leikkasi, hoiti äänityön ja näytteli kaikki roolit itse. Taitavan jälkituotannon ansiosta tätä on mahdotonta huomata lopputuloksesta.

Videon lopussa kurkistetaan vielä lyhyesti sen kulissien taaksen. Lyhytelokuvan inspiraationa toimi Keanu Reevesin tähdittämä toimintaelokuva John Wick, jonka jatko-osa pyörii parhaillaan elokuvateattereisa.

Uusimmat