Venezuelalaishiihtäjä haluaa antaa takaisin – tukea ja stipendejä suomalaishiihtäjille

Urheilu Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni on voinut nähdä hiljattain sosiaalisessa mediassa hauskoja videoita Lahdessa käytävistä hiihdon MM-kisoista ja niihin osallistuneesta Adrian Solanosta. Venezuelasta saapunut hiihtäjä kokeili MM-kisoissa lumella hiihtämistä ensimmäistä kertaa ja meno oli sen näköistä.

Adrian Solano lähti hiihtämään kymmenen kilometrin karsintamatkaa Harri Kirvesniemen vanhat monot jalassaan, ja joutui keskeyttämään karsintamatkan jo ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen. Nyt Lahdessa on pidetty lehdistötilaisuus, jossa Solanon tulevaisuuden suunnitelmat on selvitetty.

Adrian Solano pääsi Aleksi Valavuoren aloittaman joukkorahoituksen turvin Suomeen ja kertoi olevansa äärettömän kiitollinen suomalaisille, minkä vuoksi hän haluaakin nyt auttaa takaisin. Lahden MM-kisoissa on myyty Adrian Solano -päähineitä, joista saatu tuotto tullaan antamaan lyhentämättömänä suomalaisen juniorihiihdon kehitystyöhön yhdessä hiihtoliiton kanssa.

Adrianille kerättyyn kassaan jäi 2.000 euroa, joka luovutettiin tasan eilen hiihtäneille parhaille suomalaishiihtäjille Ristomatti Hakolalle ja Mari Laukkaselle. Adrian Solanolle avataan vielä tämän päivän aikana kotisivut ja verkkokauppa, jonka avulla ihmiset voivat jatkossakin tukea suomalaista hiihtoa. Pääyhteistyökumppani Vaskisepät oli näyttänyt esimerkillistä mallia ja tilannut työntekijöilleen heti 80 pipoa haastaen muutkin yritykset mukaan.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat