Alkuperäisiä Nokia 3310 -puhelimia yhä myynnissä!

Digi · Stara.fi

Maailmalla ihastellaan parhaillaan Nokia 3310 -matkapuhelimen uutta tulemista. Eilen julkistetussa päivitetyssä mallissa on värinäyttö, nettiselain, kamera ja Dual SIM. Silti stand by -aika on peräti kuukauden. Samaan aikaan myös alkuperäisiä puhelimia myydään edelleen.

Esimerkiksi suomalainen verkkokauppa e-Ville myy alkuperäisiä Nokia 3310 -puhelimia. Myynnissä on käytettyjä, mutta korjattuja ja huollettuja laitteita, joihin on vaihdettu kuoret ja mahdolliset vialliset osat. Laitteen hinta on tällä hetkellä 19,90 euroa.

Alkuperäisten Nokia 3310 -laitteiden ostajien täytyy muistaa, että laitteissa ei ole sittemmin matkapuhelimiin mukaan tulleita ominaisuuksia, kuten kameraa, nettiyhteyttä, GPS-paikanninta ja värinäyttöä. Akkukestoa kuitenkin riittää ja aikaa voi kuluttaa legendaarisen matopelin parissa.

Stara uutisoi eilen Nokia 3310 -puhelimen paluusta. Artikkelin yhteydessä osa lukijoista kritisoi uutuutta, koska kyseessä olikin päivitetty versio puhelimesta. Toimitus otti yhteyttä muutamiin lukijoihin ja tiedusteli tarkempia mielipiteitä. Valtaosa heistä kertoi ostavansa mieluummin alkuperäisen kuin uudistetun laitteen.

– Kyllä mielummin ostaisin sen vanhan vaikka ois vähän kalliimpikin, siinä on jotain lähes maagista. Uusi ”3310” ei enää näytä samalta ja muutenkin maku meni vähän kun huomasi että siihen on lisätty liikaa teknisiä ominaisuuksia kuten kamera ja värinäyttö, Anton Montosen kommentoi.

– En missään tapauksessa ostaisi tuota uutta 3310.. ensin kirjoitetaan että 3310 tekee paluun ja mitä sitten tulee… tuo ei ole lähelläkään vanhaa kunnon 3310… olisin heti ostanut jos oisi ollut tollanen vanha kunnon 3310, Jan Östergård kommentoi.