Lenny & The New Wings julkaisi esikoissinglensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lenny & The New Wings julkaisi tammikuussa esikoissinglensä True Player, joka on Elonkerjuu-yhtyeestä tutun Lenny Paarman käsialaa ja maan kuumimpiin musiikkituottajiin lukeutuvan Mikko ”Setä Tamu” Tammisen tuottama. Yhtyeestä löytyy tuttuja miehiä myös Sundin pojat ja Telaketju -yhtyeistä.

– Meikäläisellä on ollut pitkäaikaisena haavena julkaista omaa englanniksi laulettua musiikkia, ja nyt on vihdoinkin sen aika. Tätä hetkeä on odotettu. Ollaan pikku hiljaa ja rakkaudella hiottu uutta bändiämme tuleviin koitoksiin. Ennen kaikkea me ollaan pidetty yhdessä hauskaa ja siinä samalla tehty hienoa musiikkia, Lenny Paarma kommentoi.

Vuoden 2017 aikana Lenny & the New Wingsillä on tarkoitus julkaista albumillinen musiikkia, muutama musiikkivideo ja tehdä runsaasti keikkoja. Yhtyeessä ovat Paarman lisäksi mukana myös Ana Naali, John J. Kulju ja Hank Mannio.

Uusimmat