Erilaiset muuttotalkoot – sohva heitettiin kerrostalosta kadulle

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suurkaupungeissa asuvat ihmiset ovat varmasti tottuneet siihen, että ihmispaljouden vuoksi joka päivä voi joutua todistamaan erikoisia tilanteita. Eräs mies sai todistaa hyvin hämmentävän näyn kävellessään kadulla, kun rakennuksen ikkunasta heitettiin sohva ulos.

Mies oli matkalla kahvilaan kun hänet oli yllättäin pysäytetty kadulla. Mies oli saanut hänet pysäyttäneeltä henkilöltä kuulla, että kadulla ollaan kuvaamassa elokuvaa, minkä vuoksi hänen tulisi odottaa hetken ennen kuin hän voi jatkaa matkaansa. Mies otti heti kameransa esiin ja se kannatti.

Mies sai todistaa mahtavan näyn, kun kuvattavassa kohtauksessa heitettiin sohva rakennuksen ikkunasta ulos. Sohva lensi vauhdilla suoraan toisen kerroksen ikkunan läpi ja iskeytyi maahan autotielle. Työryhmän voidaan kuulla hurraavan oton jälkeen, mistä päätellen temppu onnistui juuri niin kuin he olivat ajatelleet.



Uusimmat