Video haukkuvista koirista leviää – näinkö ihmiset käyttäytyvät internetissä?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sosiaalisesta mediasta on tullut jo suuri osa kaikenikäisten ihmisten arkipäivää ja normaalia kanssakäymistä. Sosiaalisen median sovellusten kautta tapahtuva kanssakäyminen ei kuitenkaan aina ole kovin sivistynyttä vaan nimimerkin takaa kirjoitteleminen voi muuttaa monien käyttäytymistä melko paljon.

Nyt ihmiset ovat alkaneet jakamaan videota, jossa nähdään toisilleen aidan takaa haukkuvat koirat. Yksi koira haukkuu toisella puolella aitaa, ja toisella puolella koiria on kolme. Koirat haukkuvat kovaan ääneen aidan toiselta puolelta toisilleen, mutta kaikki kuitenkin muuttuu heti kun aita avataan.

Kun aita aukee ja koirilla olisikin mahdollisuus kohdata toisensa ilman esteitä, ne livahtavat nopeasti eri suuntiin pois paikalta. Moni on kommentoinut tilanteen muistuttavan täysin internetissä tapahtuvaa kärkästä kirjoittelemista ja nimittelyä, jota ei välttämättä tosielämässä tapahtuisi jos henkilöt olisivat kasvotusten.