Matrix-elokuvat saavat jatkoa – Keanu Reeves ei välttämättä mukana

Elokuvat Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tuotantoyhtiö Warner Bros haluaa tuoda yhden vuosituhannen vaihteen suurimmista ilmiöistä takaisin valkokankaalle. Yhtiön kerrotaan nimittäin suunnittelevan parhaillaan uutta The Matrix -elokuvaa.

Uuden The Matrix -elokuvan juonta työstämään kaavaillaan X-Men ja Avengers -elokuvissa käsikirjoittajana toiminutta Zak Penniä. Päärooliin tuotantoyhtiö haluaisi The Hollywood Reporter -sivuston mukaan Creed-elokuvasta tutun Michael B. Jordanin.

Toistaiseksi on epäselvää, olisiko kyseessä jatko-osa vai kokonaan uusi versio. Ei ole myöskään selvillä, ovatko The Matrixin ohjaneet Wachowskin sisarukset jollain tavalla mukana projektissa. Alkuperäisten elokuvien tähti Keanu Reeves ilmoitti taannoin, että hän olisi mukana mahdollisessa uudessa The Matrixissa vain, jos hekin olisivat.

Vuonna 1999 ensi-iltansa saanut Matrix nousi nopeasti maailmanlaajuiseksi yllätyshitiksi. Cyberpunk-tyylinen seikkailu loksautti yleisön leuat auki upeilla erikoistehosteilla, mukaansaptempaavalla tarinalla ja ison rahan toimintaelokuvissa tuolloin harvinaisella filosofisella lähestymistavalla.

Uusimmat