Britanniaan avataan kahviloita mielenterveysongelmaisille – sosiaalista terapiaa ja vapaata keskustelua

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Kun ihmisen psyykkinen hyvinvointi järkkyy, voidaan puhua mielenterveysongelmista. Ongelmiin saattaa saada apua esimerkiksi lääkkeistä tai terapiasta, mutta myös sosiaalisella elämällä on tärkeä merkitys mielen eheytymisen kanssa. Yksin ei kannata jäädä.

Brittiläisten Marks and Spencer -kauppojen yhteyteen avataan kahviloita, jonne voi kokoontua mielensä myllerrysten kanssa painivia henkilöitä höyryävän kupin ääreen. Frazzled Cafés -nimisissä ajanviettopaikoissa ei tuomita kävijöitä, sillä kahvilat panostavat turvallisuuden tunteeseen ja anonymiteetin säilymiseen. Kahvilaidean äitinä on mielen hyvinvoinnin puolesta kampanjoiva komedienne Ruby Wax.

Huffington Postin mukaan ideana on, että asiakkaat voivat olla juuri sellaisia kuin ovat. Kahvilan pöytien ääressä voi vaihtaa kuulumisia tai vain katsella ohikulkijoita. Siellä voi rauhoittua ja lievittää stressiä. Muiden asiakkaiden kanssa keskusteleminen on vapaaehtoista, mutta parhaimmillaan kahvilasta voi saada mittaamattoman arvokasta vertaistukea omaan elämäntilanteeseen.

Kahviloita avataan Brittein saarille seuraavien kuukausien aikana yhteensä 11 kappaletta, joista pelkästään kolme sijaitsee Lontoossa. Vapaaehtoiset työntekijät koulutetaan tehtävään, ja heidän vastuullaan on oikeanlaisen ilmapiirin luominen. Brittien mielenterveyskahvila on uudenlainen ratkaisu ihmisten hyvinvoinnin parantamisessa. Suomessa samankaltaista toimintaa on harjoitettu erilaisten yhdistysten tarjoamana.