Suuvedellä monipuolisia käyttötarkoituksia – puhdistaa ja desinfioi tehokkaasti

Koti & Asuminen Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Vuonna 1879 Yhdysvalloissa keksitty Listerine-suuvesi on yksi maailman myydyimmistä suuhygieniatuotteista. Antimikrobista suuvettä voi hyödyntää myös muutoin kuin raikkaamman hengityksen saamisessa.

Provid-sivusto on nyt listannut uudenlaisia käyttötarkoituksia Listerine-suuvedelle. Alkoholia sisältävä tuote soveltuu esimerkiksi tietokoneiden näyttöjen ja televisioruutujen putsaamiseen. Listerine voi toimia myös tehokkaana hyönteiskarkottajana. Sivusto neuvoo hieromaan ainetta esimerkiksi kärpästen kiusaaman koira turkkiin.

Haisevan roskapussin odööriä voi hillitä suuvedellä kostutetun nenäliinan avulla. Rohkeimmat voivat hyödyntää Listerinea kainaloiden puhdistamisessa. Kasta vanulappu suuveteen ja hiero kainaloon pahanhajuisten bakteerien poistamiseksi. Suuvesi lievittää hyönteisten puremia ja niiden kutinaa. Lisäksi suuvesi on niin voimakasta, että sillä voi pestä vaikkapa vessanpöntön raikkaan mintun tuoksuiseksi.

Listerinen avulla voi hoitaa kynsisientä liottamalla jalkoja suuvedellä terästetyssä vedessä noin puolen tunnin ajan. Listerinen on kerrottu myös poistavan hilsettä päänahkaan hierottuna ja huuhdeltuna. Hammasharjat kannattaa puhdistaa säännöllisesti suuvedessä liottamalla. Lisäksi Listerinea voi hieroa finneihin niiden eliminoimiseksi.

https://www.instagram.com/p/n5uA89vpIJ/