Lumimyrsky riehui – talot peittyivät paksuun jääkerrokseen

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

New Yorkin osavaltiossa sijaitseva Websterin kaupunki on noussut yhdessä yössä uutisiin erikoisen sääilmiön takia. Oklahoma Beachilla riehunut lumimyrsky on peittänyt osan rantahuviloista paksun jääkerroksen alle. Näky on kuin pohjoisnavalta.

Websterissä satoi keskiviikkona yhteensä 46 senttimetriä lunta. Lumimassat aiheuttivat kaaosta ja katkoivat sähköjä. Kaupungin Lake Ontarion ranta-alueella olleet talot vuorautuivat lumen ja tuulen yhteisvaikutuksesta paksun jääkerroksen alle, USA Today uutisoi.

Paikallisen televisiokanavan uutistoimittaja John Kucko oli ottanut valokuvia jäisistä taloista. Moni luuli otoksia tekaistuiksi, mutta sittemmin useat uutissivustot ovat ikuistaneet saman näyn. Suomessa samankaltaisia lumen ja jään peittämiä torppia näkee lähinnä Lapissa.

https://www.instagram.com/p/BRk7UDAgkGQ/