Amy Schumer perui pääroolinsa Barbie-elokuvassa!

Elokuvat Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amy Schumer kertoi viime vuoden lopulla innoissaan, että hän tulee esittämään ikonista Barbie-nukkea elokuvassa, joka tuo täydellistä naista monien mielestä kuvastavan suosikkilelun henkiin. Schumer sai tiedotteen jälkeen paljon lokaa niskaansa, koska ilkeiden kommentoijien mukaan hän ei olisi sopiva esittämään Barbien roolia.

Variety-sivuston mukaan nainen on nyt jättäytynyt projektista pois. Schumer kertoi olevansa todella harmissaan siitä, että hän ei enää voi olla osana elokuvaa. Aikataulullisesti projekti oli naisen mukaan käynyt liian haastavaksi, minkä vuoksi hänen täytyi jättäytyä elokuvan pääroolista pois.

Barbie-elokuva herättää nuken henkiin naisena, joka kamppailee nykymaailmassa tasa-arvoisuuden ja täydellisyyden tavoittelemisen kanssa naisen näkökulmasta. Elokuvan suunnitellaan kuitenkin näyttelijävaihdoksesta huolimatta valmistuvan noin vuoden sisällä ja tulevan elokuvateattereihin kesäkuussa 2018.

Uusimmat