Televisiosarjojen katsominen on kovaa työtä – parisuhde ja nukkuminen jäävät toissijaisiksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Itsensä ja lasten viihdyttäminen television ääressä ei ole ikinä aiemmin ollut niin helppoa kuin nykyään. Useimmat televisiosarjat pystyy katsomaan halutessaan jostakin ohjelmakirjastosta silloin kun haluaa ja niin monta jaksoa kerrallaan kuin haluaa. Tämä on osaltaan onnistunut luomaan osalle paineita.

CollegeHumor-kanava on julkaissut melko ajankohtaisen sketsin, jossa käsitellään sitä miten televisiosarjojenkin katsominen on nykyään työtä. Videolla nähtävä mies joutuu parisuhteensa kustannuksella katsomaan televisiosarjoja yömyöhään tietokoneeltaan, koska hän on niin paljon muita jäljessä kyseisen sarjan tuotantokauden katsomisessa.

Esimerkiksi Netflixin antama tarjonta voi onnistua luomaan paineita ihmisille, jotka haluavat katsoa kaikki suositut sarjat. Jaksojen katsomiseen pystyy jäämään myös hyvin helposti koukkuun, minkä vuoksi esimerkiksi oman hyvinvoinnin kulmakivet kuten syöminen ja nukkuminen voivat alkaa tuntumaan toissijaisilta sarjan katsomiseen nähden.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat