Harry Styles aloitti soolouran – ensimmäinen single jo tulossa!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huippusuosittu One Direction -poikabändi jäi tauolle vuonna 2015, mutta fanien onneksi yhtyeen jäsenet eivät ole jääneet lepäämään laakereille. Nyt bändin mahdollisesti suosituin jäsen on aloittamassa omaa soolouraansa.

Harry Styles julkaisee ensimmäisen virallisen soolosinglensä tämän vuoden huhtikuusa. Asia paljastettiin arvoituksellisella videolla, jolla nähdään vilauksia laulajasta savuisessa ja pimeässä huoneessa. Ruudulla nähdään singlen julkaisupäivämäärä, 7. huhtikuuta.

NME-sivuston mukaan Styles on kirjoittanut kappaleita yhdessä Snow Patrol -yhtyeen Johnny McDaidin kanssa. Miehen levy-yhtiönä toimii Columbia Records, joka on julkaissut myös One Directionin levyt.