Ruokamyrkytysvaara! Älä lämmitä näitä ruokia mikrossa toistamiseen

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perheet ja monet yksin elävät tekevät ruokaa kerrallaan useammalle päivälle. Illallisen tähteet korjataan aina jääkaappiin, josta niitä voidaan lämmittää nälän tullen aina uudestaan. Nyt tohtori Benjamin Chapman on kuitenkin varoittanut, että kaikkea ruokaa ei kannattaisikaan mikrottaa.

Elintarviketurvallisuuden asiantuntija ja tohtori Benjamin Chapman on kertonut, että esimerkiksi riisiä ei saisi enää lämmittää mikrossa mikäli se on ollut pitkään huoneen lämmössä. Riisi sisältää sellaisia taudinaiheuttajia, jotka eivät täysin kuole keitettäessä. Jos riisi jätetään huoneilmaan tunneiksi, bakteeri alkaa mukavan kosteassa kattilassa lisääntymään.

Mikrossa ei saisi Daily Mail -lehden mukaan lämmittää kanaakaan enää uudestaan. Kanan proteiini muuntautuu lämmitettäessä sellaiseksi, että se voi aiheuttaa ruoansulatuksellisia ongelmia ihmisille. Kanan voi lämmittää uudestaan, mutta se pitää tehdä mahdollisimman korkeassa lämpötilassa esimerkiksi paistinpannulla tai uunissa.

Punajuuri, pinaatti, selleri, sienet, perunat ja kananmunat voivat myös mikron avulla uudelleenlämmitettynä aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Ruokamyrkytysriski vähenee mikäli kyseiset lämpimänä tarjoillut ainekset on jäähdytetty mahdollisimman nopeasti valmistuksen jälkeen.