Crayola pyysi käyttäjiä nimeämään uuden värinsä – eeppinen seuraus somessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmanlaajuisesti tunnettu väriliitujen valmistaja Crayola on kertonut tulevansa myöhemmin pyytämään ihmisiltä ehdotuksia uusien väriensä nimiksi. Yhtiö tuskin osasi odottaa mihin ilmoitus johtaisi, sillä sosiaalisessa mediassa alkoi nopeasti levitä toinen toistaan hulvattomampia ehdotuksia.

Monia ehdotuksista tullaan tuskin koskaan näkemään väriliitujen väreinä, mutta verkossa ne saavat herkästi hymyn huulille. Mukana on esimerkiksi monia viittauksia Donald Trumpiin ja hänen oranssiin taittavaan ihonväriinsä. Lisäksi mukana olivat muun muassa Flintin kaupungin vesijohtoveden harmaa ja oranssi, vaihtoehtoisen faktan valkoinen (eli oranssi) ja kultaisen suihkun keltainen.

Värimuutoksesta kerrottiin, koska yhtiö jättää tummankeltaisen Dandelion-värin pois perinteisestä 24 värin sarjastaan. Uutuusvärin tarkka sävy selviää vasta toukokuussa. Twitter-käyttäjät päättivät kuitenkin aloittaa värien nimiehdotukset jo pari kuukautta ennen kysymyksen esittämistä #NewCrayonColors -hashtagilla.