Teinillä lähes 15-senttiset kynnet – ei ole leikannut kolmeen vuoteen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Saksan Nurembergissa asuva teinityttö joutuu käyttämään kuukausittain tavanomaista enemmän rahaa kynsiensä hoitoon. Ne ovat nimittäin pisimmillään jopa lähes 15 senttiä pitkät.

16-vuotias Simone Taylor on leikannut kyntensä viimeksi elokuussa 2014. Nykyään hänen sormiensa kynnet ovat noin 11.8 senttiä pitkät ja peukaloiden kynnet jopa 14.8-senttiset. Niiden lakkaaminen ja värjääminen saattaa viedä päivittäin jopa kolme tuntia.

Pitkät kynnet tuovat mukanaan omat hankaluutensa, ja esimerkiksi tietokoneella kirjoittaminen täytyy hoitaa rystysillä. Tytön tarkoituksena ei ollut alun perin kasvattaa kynsiään niin pitkiksi kuin ne ovat nyt. Hän päätti kuitenkin antaa niiden kasvaa, ihmisiltä saamiensa kehujen vuoksi.

Yllättäen Simone on onnistunut vain kerran katkomaan kyntensä. The Sun -lehden mukaan hän oli viime kesänä kiipeämässä aidan yli, kun yksi niistä meni poikki. Tytön onneksi hänellä oli mukanaan kynsiliimaa, ja hän onnistui korjaamaan sen.

– En aio enää koskaan poistua kotoani ilman maagista kynsiliimaani, Simone toteaa.

Simonella on oma Instagram-tili, jonka sisältö koostuu pääasiassa kynsiä esittelevistä kuvista. Hänen mukaansa osa kommenteista on töykeitä, mutta suurin osa ihmisistä pitää kynsistä.