Näin Eva Longoria pitää itsestään huolta – kauneuden eteen tulee tehdä töitä

Fitness Lifestyle Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Viime vuonna José Bastonin kanssa avioon astellut näyttelijätär ja tuottaja Eva Longoria on yksi sellaisista näyttelijäkaunottarista, jotka eivät tunnu vahenevan lainkaan. Moni voisi kuvitella, että Longorian kauneus on vain hyvien geenien ja ammattilaisten ansiota, mutta kaunotar vakuuttaa, että hän näkee paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen.

42-vuotias Eva Longoria kertoi People-lehden haastattelussa, että hyvän ihon ja nuorena säilymisen suhteen ei ole mitään oikotietä tai salaisuutta. Longoria on kertonut, että hän käyttää päivittäin kasvoillaan monia eri kosteusvoiteita, laittaa öisin kasvoilleen kosteuttavan seerumin, juo vettä litratolkulla joka päivä ja muistaa käyttää joka päivä aurinkorasvaa kasvoillaan.

Eva Longorian mukaan kauneuden salaisuus on se, että ei ole olemassa mitään salaisuutta. Nuorekkaan ulkonäön ja terveen ihon saa kaunottaren mukaan sillä, että jaksaa syödä terveellisesti ja liikkua riittävästi. Longoria kertoo tekevänsä paljon vartalonsa eteen. Hän rakastaa muun muassa juoksemista ja harrastaa myös joogaa ja pilatesta.

https://www.instagram.com/p/BStDdqNgyFo/?taken-by=evalongoria

https://www.instagram.com/p/BSMQsuZgonM/?taken-by=evalongoria

https://www.instagram.com/p/BO5gx0-At3m/?taken-by=evalongoria