Viinilasillinen ennen nukkumaanmenoa auttaa laihduttamaan

Terveys · Stara.fi

Viinien monista terveyshyödyistä on kirjoitettu paljon, sillä lasillinen silloin tälllöin on lukuisten tutkimusten mukaan hyväksi terveydelle. Nyt on noussut uudelleen otsikoihin Washington State Universityn tutkimus, jonka mukaan viinilasillinen ennen nukkumaanmenoa auttaa laihduttamisessa.

Punaviinin sisältämän fenoliyhdiste resveratrolin on jo aiemmin osoitettu auttavan rasvakudoksen muuttamisessa sellaiseen muotoon, jossa ihminen pääsee siitä helpommin eroon. Luonnollisesti liika alkoholi vaikuttaa ihmiskehoon juuri päinvastoin, kun alkoholin sisältämä energia muuttuu rasvaksi ja lihottaa.

Punaviinin juomisen kanssa kannattaa siis noudattaa kohtuutta, jos sen avulla aikoo pudottaa painoaan. Samankaltaisia seurauksia on myös muun muassa mustikoiden ja mansikoiden syömisellä, joten joka ilta viinilasillista ei ehkä kannata nauttia.

Uusimmat