Kaksoset soittavat harpuilla Black Sabbathia – upea lopputulos

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Harppu yhdistetään perinteisesti ennemmin enkeleihin kuin raskaaseen musiikkiin. Tuoreella Youtube-videolla harppuja käytetään kuitenkin tunnetun heavy metal -hitin tulkintaan.

Identtisistä kaksossisaruksista koostuva Harp Twins -duo versioi Black Sabbathin kappaletta Iron Man. Tulkinta syntyy yhteensä kolmella harpulla, joiden ääntä on muokattu erilaisten tehostepedaalien avulla.

Lopputulos on samaan aikaan uskollinen, mutta silti omanlainen versionsa raskaan musiikin tunnetuimpiin hitteihin kuuluvasta kappaleesta. Harppukaksoset ovat aikaisemmin coveroineet muun muassa Nightwishin, Iron Maidenin ja Metallican kappaleita sekä Harry Potter, Nälkäpeli ja Star Wars -elokuvien musiikkia.