Kaikkien aikojen krapulamättö! Pizza leivottiin pihviin, joka laitettiin kahden pizzan väliin

Ruoka · Tim Isokivi

Kaikki ovat vähintään kuulleet joskus kaksi suosikkiruokaa yhdistävästä pizzaburgerista. Tuoreella Youtube-videolla krapularuokien kuningas viedään kuitenkin aivan uudelle tasolle.

Kaloripitoisista ja valtavan kokoisista ruokaluomuksistaan tunnetun HellthyJunkFood-kanavan pariskunta valmistaa pizzaburgerin, joka ei ainoastaan koostu kahdesta pizzasta ja niiden välissä olevasta pihvistä. Myös pihvin sisään on nimittäin leivottu pienempi pizza.

Lopputuloksena syntyy valtavan kokoinen erikoisruoka, jonka kalorimäärää on turha yrittää edes arvailla. Videon pizzaburgerin syöminen yksin onnistuisi tuskin edes paatuneimmalta roskaruoan ystävältä.

Uusimmat