Gwen Stefani seksikkäämpi kuin muistatkaan – paita ei jättänyt arvailun varaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Muusikkopari Gwen Stefani ja Blake Shelton ovat julkisesti hehkuttaneet onneaan rakastuttuaan toisiinsa heidän kummankin avioliittojen päätyttyä. Gwen Stefani on saanut ujon kantripojan kokeilemaan kaikkea uutta, kuten esimerkiksi vienyt hänet Disneylandiin.

Eilen hänet kuvattiin saapumassa ehtoolliselle todella näyttävänä. Stefanilla oli yllään valkoinen paita, joka paljasti sattumalta hänen kurvinsa niin tarkasti, ettei mielikuvitukselle jäänyt enää juuri varaa. Gwen osoitti jälleen olevansa yksi aikakautensa kuumimmista poptähdistä.

Gwen Stefani kertoi taannoin Jimmy Fallonin keskusteluohjelmassa kuulleensa, ettei hänen miehensä ollut koskaan käynyt Disneylandissa. Stefani päätti korjata asian ja suunnata miehensä kanssa huvipuistoon. Laulajatar paljasti Sheltonin ujostelevan ja jopa välttelevän paikkoja, joissa on paljon ihmisiä, koska hän ei pidä hälinästä.

Splash
Splash
Splash