Asiantuntija: Käy pissalla VAIN kun on hätä – muuten luvassa ongelmia

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Useimmat ihmiset käyvät vessassa ikään kuin varastoon esimerkiksi ennen pitkiä automatkoja. Nyt tutkijat ovat kuitenkin varoittaneet, että vessassa ei tulisi käydä silloin kun ei vielä oikeasti ole hätä. Etukäteen tehdyt varakäynnit tulevat ajan myötä pilaamaan ihmisten virtsarakon.

Useimmille ihmisille tulee vanhemmiten ongelmia pidättämisen kanssa. Daily Mail -lehden mukaan ongelmia ilmenee kuitenkin huomattavasti vähemmän silloin kun ihmiset lopettavat rakkonsa tyhjentämisen liian varhain. Suurimmalla osalla ihmisistä virtsarakko tuntuu täydeltä kun rakossa on noin 300-400 millilitraa virtsaa.

Liian aikaiset vessakäynnit aiheuttavat sen, että virtsarakko ei veny koska se ei ikinä kunnolla täyty. Tästä syystä virtsarakko heikkenee, minkä vuoksi vessassa tulee lopulta käydä hyvin usein, koska rakko tuntuu jo pienestä määrästä olevan täynnä.

Uusimmat