Dianan kuolemasta 20 vuotta – HBO esittää kattavan dokumentin edesmenneestä prinsessasta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Prinsessa Dianan kuolemasta ehtii tänä vuonna vierähtää jo 20 vuotta, mutta edesmennyt kuninkaallinen on edelleen monien ihmisten mielessä. Nyt HBO-kanava on ilmoittanut esittävänsä kattavan dokumentin aiheesta myöhemmin tänä vuonna.

Ennennäkemättömäksi virstaanpylvääksi kuvailtu dimenttielokuva tulee sisältämään muun muassa Dianan lasten, Cambridgen herttua Williamin ja prinssi Harryn haastetteluja. He kertovat äidistään ja siitä, kuinka hän vaikutti heidän elämäänsä.

Dokumenttielokuva tulee myös sisältämään ennennäkemätöntä arkistomateriaalia ja haastatteluja tahoilta, jotka eivät ole aikaisemmin kommentoineet aihetta. Elokuva tulee myös käsittelemään Dianan hyväntekeväisyystyötä.

HBO ei ole ainoa kanava, joka on työstänyt Prinsessa Dianaan liittyvää ohjelmistoa. ABC-kanava esittää kesällä Yhdysvalloissa hänen elämästään kertovan dokumenttisarjan. FX-kanavan Feud-sarjan vuonna 2018 alkava tuotantokausi tulee puolestaan dramatisoimaan Dianan ja prinssi Charlesin suhteen kiemuroita.

Uusimmat