Avokado-onnettomuudet yleistyneet – hedelmä saattaa viedä sairaalahoitoon!

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Avokadojen suosio on lisääntynyt viime vuosien aikana niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa. Tämä näkyy myös yllättävällä tavalla – avokadoihin liittyvien onnettomuuksien nousussa.

British Association of Plastic, Reconstructive and Aesthetic Surgeons -järjestön mukaan avokadoa leikatessaan kättään viiltäneiden potilaiden määrä on nousussa. Järjestön sihteerin, Simon Ecclesin mukaan syynä vammoille on yleensä siinä, että avokadon hedelmäliha onkin odotettua pehmeämpi.

The Times of London -lehden mukaan Lontoon St. Thomasin sairaalaan toimitetaan joka viikko noin neljä potilasta, joilla on avokadokädeksi kutsuttu vamma. Simon Eccles onkin jopa ehdottanut varoitustarrojen lisäämistä avokadoihin.

Avokadokäsi aiheutuu yleensä ihmisten alkaessa leikkaamaan pehmeää hedelmää liian kovalla voimalla. Veitsi saattaa sinkoutua avokadon sisällä olevasta liukkaasta kivestä ja osua käteen, jolla hedelmää pidellään. Vaihtoehtoisesti veitsi saattaa osua käteen kun sitä yritetään käyttää kiven poistamiseen.

Halkaistessa avokadoa sitä suositellaan pitelemään kädellä esimerkiksi leikkuulaudan päällä. Hedelmä viilletään hellästi auki kiven ympäriltä, minkä jälkeen palaset irrotetaan pyöräyttämällä niitä avokadon keskellä olevan kovan kiven ympäri.

Mikäli kiven aikoo poistaa veitsen avulla, kannattaa noudattaa erityistä varovaisuutta. Siemenen voi myös irrottaa hedelmälihasta esimerkiksi lusikan avulla.