Ben & Jerry’s esitteli reggaejäätelön – kunnianosoitus Bob Marleylle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi maailman suosituimmista jäätelömerkeistä on Ben & Jerry’s, joka tunnetaan erityisesti hauskoista tuotenimistä ja erikoisista makuvaihtoehdoista. Eilen yhtiö esitteli uuden makunsa, joka on kunnianosoitus edesmenneelle reggaetähti Bob Marleylle.

Kyseessä on Bob Marley’s One Love -niminen jäätelö, jossa on mukaan banaanijäätelöä, karamellikastiketta ja keksinpaloja sekä suklaasta tehtyjä rauhanmerkkejä. Sosiaalisessa mediassa jotkut olivat odottaneet, että jäätelössä olisi teeman mukaisesti myös kannabista, mutta näin ei todellisuudessa ole.

Jokaisesta myydystä annoksesta ohjataan pieni osuus jamaikalaiselle One Love Youth Camp -nuorisotoiminnalle, jota The Bob Marley Foundation pyörittää. Tuotteen Suomeen tulosta ei ole toistaiseksi tietoja, mutta Yhdysvalloissa se tulee myyntiin lähiaikoina.