Suomen seuraava musiikkitähti haussa – voittajalle keikka Blockfestin päälavalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Verkossa on parhaillaan käynnissä Jätä Jälki -kilpailu, jossa etsitään Suomen seuraavaa kansainvälistä musiikkitähteä tai vaihtoehtoisesti sosiaalisen median, pelisuunnittelun tai designin tähteä. Kilpailun kumppaneina ovat muun muassa kansainvälisen läpimurron tehnyt EDM-tähti Alex Mattson ja tuottajaduo Millionaire Men, jotka tulevat tekemään yhteistyötä voittajan kanssa.

Tiimissä ovat mukana edellä mainittujen lisäksi muotoilija Tebian, somemanageri Jekku Berglund, pelisuunnittelija Karoliina Korppoo ja muotisuunnittelija Zouseph’s. Voittajalle on lisäksi luvassa studioaikaa ja julkaisusopimus Universal Musicin kanssa sekä esiintyminen Blockfestin tai Weekend Festivalin päälavalla.

– Tosi hyvät fiilikset lähteä tähän projektiin mukaan! Tää on itellekkin mahtava mahdollisuus päästä jakamaan mun oppeja eteenpäin ja päästä viemään elektronisen musan tuotantoa Suomessa eteenpäin entistä isommin, kertoo Alex Mattson.

– Lenovo ja kaksi oman genrensä suosituinta kotimaista festivaalia tulevat tänä vuonna toteuttamaan monta unelmaa Creator Crewn avulla. Tästä rakentuu vielä monesta eri näkökulmasta tarkasteltuna upea tarina, jossa on mahtavaa olla mukana, Blockfestin kumppanivastaava Joni Siintovaara kertoo.

Uusimmat