Mies lähetti naiselle syntymäpäiväonnittelut Messengerissä – poikaystävä raivostui heti

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Mustasukkaisuus muuttuu sairaalloiseksi silloin, kun suhteessa on aiheetonta syyttelyä ja vainoharhaista käyttäytymistä. Mustasukkaisuuskohtaus saattaa syntyä niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin syntymäpäiväonnitteluista.

Netissä leviää parhaillaan ruutukaappaus viestikeskustelusta, jossa Ben-niminen mies oli toivottanut hyvää syntymäpäivää Jess-nimiselle naiselle Facebookissa. Tilanne eskaloitui nopeasti omituiseksi, kun Jessin poikaystävä Lee ei katsonut onnitteluja normaalin ihmisen tavoin.

Lee kirjoitti Jessin Messenger-sovelluksen kautta onnittelijalle, että hänen olisi järkevää pysyä kaukana Jessistä. Ben oli kuin puulla päähän lyöty, koska miksi kukaan suuttuisi toisen saamasta onnitteluviestistä. Kun Ben ihmetteli asiaa, jatkoi syntymäpäiväsankarin poikaystävä mustasukkaisuudesta kielivää käyttäytymistään uudelle asteelle. Hän jopa uhkaili Beniä, että tekee miehen elämästä helvettiä, mikäli hän menee lähellekään Jessiä.

Mustasukkaisuus kuuluu oleellisena osana parisuhteeseen sen ollessa tervettä ja aidosti välittävää. Tilannekohtainen mustasukkaisuus on normaalia, mutta Leen kaltainen käyttäytyminen kielii syvemmistä ongelmista. Moni on huolestunut Jessin puolesta, sillä hänen poikaystävänsä vaikuttaa liian kontrolloivalta. Lee poisti lopulta Benin Jessin Facebook-kavereista, Distractify uutisoi.

View post on imgur.com

View post on imgur.com