Irlantilaistoimittaja kävi Suomessa: ”Kylmää ja kauhistuttavan kallista!”

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomi on ollut kuluneen Suomi 100 vuotta -juhlavuoden merkeissä runsaasti esillä kansainvälisissä matkailualan medioissa, joista valtaosa on kehunut ja jopa ylistänyt Suomea matkakohteena. Poikkeus on nyt kuitenkin vahvistanut säännön, kun irlantilainen toimittaja vietti Suomessa vuorokauden.

Matkailutoimittaja Niamh Maher raportoi nyt irlantilaisella HER-verkkosivustolla kokemuksiaan 24 tunnin visiitistä Helsinkiin. Ensimmäisenä hän muistuttaa, että Suomessa on kylmä. Toiseksi hän kertoo, ettei ollut osannut ennakkoon varautua Suomen kalliiseen hintatasoon. Hän kertoo leukojensa loksahtaneen, kun pizza ja viinilasi maksoivat yhteensä 19,80 euroa. Viinin hinta on Maherin mukaan kauhistuttava.

Kehuja sen sijaan tulee Helsingin kätevästä ratikkaverkosta kuten myös suomalaisten avuliaisuudesta kaupungilla seikkaillessa. Myös lihapiirakka ja suomalaisten englannin osaaminen tulivat hänelle positiivisena yllätyksenä. Maher suositteleekin kysymään ongelmatilanteissa heti apua paikallisilta.

Nähtävyyksistä hän esittelee muun muassa Helsingin tuomiokirkon ja Eteläsataman. Sattumalta vierailuhetkellä rautatieaseman kivimiehet olivat vielä KISS-yhtyeen maskeissa, joita toimittaja pääsi ihastelemaan.

Uusimmat