Liam Payne paljasti: ”Cheryl Cole halusi antaa vauvalle nimen Bear”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Televisio- ja musiikkiuraltaan tunnetuksi tullut poptähti-juontaja Cheryl Cole ja One Direction -yhtyeestä tunnettu poikabänditähti Liam Payne ovat antaneet poikavauvalleen nimen. Pariskunta halusi viettää lapsen kanssa aikaa ennen nimeämistä, jotta he tutustuisivat lapsen persoonaan, minkä vuoksi nimen julkistamista viivästettiin.

Cheryl Colen ja Liam Paynen poika on nimeltään Bear. 23-vuotias tuore isä kertoi nyt haastattelussa, että nimi oli itse asiassa Cheryl Colen keksimä. Mies joutui pohtimaan asiaa hetken, koska hän olisi itse tahtonut antaa pojalle jonkun perinteisemmän nimen. Cole halusi pojalle erikoisen nimen siitä syystä, että hänet ja hänen nimensä muistettaisiin aina kun hän lähtee huoneesta.

Liam Payne kertoi, että pienen ajan kuluttua hän kuitenkin tottui nimeen, jolloin pojasta alkoi tulla hänellekin Bear. Payne kommentoikin, että yleensä ihmiset kasvavat heidän nimensä kaltaiseksi, ja tällä hetkellä hänestä tuntuu, että vauva ei olisi voinut olla mikään muu nimeltään kuin Bear.