Varjoliito ja keinuminen yhdistettiin – hurja tempaus Alppien yläpuolella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Miltä tuntuisi roikkua kaksin käsin keinun varassa satojen metrien korkeudessa Sveitsin Alpeilla? Useimmille epäilemättä liian hurjalta, mutta basehyppääjä Quentin Luconille se on vain yksi haaste muiden joukossa.

Tuoreella Youtube-videolla joukko hurjapäitä on yhdistänyt varjoliidon ja keinumisen. Liitäjien valtavan kokoiseen varjoon on kiinnitetty pitkä köysi, jonka varassa Lucon roikkuu kahdella kädellä.

Yläilmoista aukeavat näkymät ovat tuskin korkeanpaikan kammoisten mieleen. Keinuttuaan satojen metrien korkeudessa Quentin Lucon päästää irti, mutta laskeutuu turvallisesti alas oman laskuvarjonsa varassa.