Instagram kopioi jälleen uutuutensa Snapchatista

Digi · Tim Isokivi

Instagramiin on viime vuodesta lähtien lisätty lukuisia sen kilpailijasta, Snapchatista tuttuja ominaisuuksia. Ensin tulivat 24 tunnin aikana katoavat Instagram-tarinat, sitten niihin lisättävät tarrat.

Nyt Instagram on kopioinut jälleen yhden Snapchatissa suositun ominaisuuden. Face filterien, eli kasvofiltterien ansiosta kasvokuviin ja videoihin voi lisätä kolmiulotteisia yksityiskohtia kuten hattuja, korvia, naamareita ja laseja.

Uudistus saattaa kuulostaa tutulta, sillä ominaisuus on käytännössä täysin sama kuin Snapchatin selfie-linssit. Instagramiin tulee alkuun kahdeksan erilaista kasvofiltteriä, kuten pupunkorvat ja kruunu.

Kilpailu Snapchatin ja Facebookin omistaman Instagramin välillä käy kuumana. Snapchatin käyttäjämäärän lisääntyminen on Mashable-sivuston mukaan hidastunut viime vuodesta. Samaan aikaan Instagram-sovelluksen suosio on vain kasvanut.