Nicki Minaj paljasti: ”Drake sai minut hermostumaan”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

34-vuotias räppäri Nicki Minaj tunnetaan monista hiteistään ja keskustelua herättävän räiskyvästä persoonastaan. Minaj vaikuttaa pelottomalta esiintyjältä, mutta nyt hän paljasti, että muut tähdet yleisössä saavat hänet kuitenkin aina hermostumaan.

Nicki Minaj oli Ellen DeGeneresin vieraana ja kertoi, että hänen paljon kehuja saanut Billboard Music Awards -avausesityksensä oli ihana mutta hyvin hermostuttava tilaisuus hänelle. Räppäri kertoi, että muiden artistikollegojen läsnäolo yleisössä saa hänet aina samankaltaisissa musiikkialan tilaisuuksissa jännittämään esiintymistä enemmän.

Nicki Minaj kertoi, että hän ei halua luoda koko tapahtuman aikana eturivissä olevien artistien kanssa katsekontaktia, koska hän ei halua tietää kuka siellä istuu ennen hänen esitystään. Tällä kerralla nainen ei kuitenkaan voinut olla huomaamatta, että Drake istui eturivissä. Tieto siitä, että Drake katsoi hänen esitystään oli saada naisen niin hermostuneeksi, että hän olisi halunnut käskeä Drakea siirtymään paikaltaan muualle istumaan.