Taaperon kanssa lentomatkalle? Ota nämä vinkit huomioon

Matkailu · Terhi Piiroinen

Uhmaikäisen kanssa matkustaminen saattaa olla trapetsitaiteilemiseen verrattavissa olevaa toimintaa. Yksikin virheliike voi aiheuttaa syöksykierteen. Pienen lapsen kanssa matkustaminen voi olla helppoa, jos hänet totuttaa siihen pienestä pitäen. Myös muutama muu kikka auttaa.

Matkoilla pätee erilaiset säännöt kuin kotona. Varaa taaperolle riittävästi naposteltavaa ja tekemistä. Pikkuiset matkustajat viettävät mielellään aikaa puhelimella tai kämmentietokoneella pelaten. Lentoaikataulut kannattaa suunnitella siten, että ne osuvat lapsen luonnollisen nukkumisrytmin kohdalle. Lapselle voi ottaa mukaan korville ja silmille vedettävän pipon, pienen makuupussin ja tärkeät unikaverit, jotta nukkuminen tapahtuisi tutummin.

Käsimatkatavaroihin kannattaa pakata mukaan tarpeeksi vaihtovaatteita sekä lapsille että aikuisille. Pitkillä lentomatkoilla tapahtuu varmasti vahinkoja, jotka voi hoitaa helposti vaatteita vaihtamalla. Anna lapselle pureskeltavaa tai juotavaa laskeutumisen tai nousun aikaan, jotta paine ei vaikuta niin suuresti korviin. Lapset kannattaa kuljettaa lentokoneisiin sylissä tai kantorepussa. Rattaat ovat yleensä epäkäytännölliset, PureWow uutisoi.