Meksikon entinen presidentti: ”Emme maksa mitään v**un muuria”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yksi Yhdysvaltojen presidentiksi valitun Donald Trumpin kohutuimmista vaalilupauksista oli se, että hän määrää rakennettavaksi muurin Yhdysvaltojen ja Meksikon rajalle. Sittemmin hän on antanut myös lausuntoja, joissa hän on kertonut laittavansa Meksikon maksamaan tämän kalliin muurin.

Meksikon entinen presidentti Vicente Fox Quesada on kertonut Super Deluxen jakamalla videolla oman mielipiteensä Donald Trumpin ajatuksista. Ensin Quesada haluaa oikaista muutaman Meksikoa koskevan stereotypian, minkä jälkeen hän ilmoittaa, että Meksiko ei tule maksamaan muuria.

Videolla Quesada ihmettelee miksi Donald Trump haluaa käyttää 25 miljardia muuriin, jonka pystyy ylittämään 25 dollarin tikapuilla. Vicente Fox Quesada antaa myös muutamia esimerkkejä siitä miten Trump voisi käyttää ison summan paljon hyödyllisemmin esimerkiksi opiskelijoiden koulutuksen maksamiseen tai puhtaaseen juomaveteen, jota riittäisi samalla summalla koko maapallon tarpeisiin kolmeksi vuodeksi.

Video on herättänyt paljon mielipiteitä sekä puolesta että vastaan ja aiheuttanut paljon keskustelua. Melko provosoivalla tyylillä tehtyä videota onkin jaettu Facebookissa alle vuorokauden sisällä jo yli 181.000 kertaa ja se on saanut yli kahdeksan miljoonaa katselua.

Another Message for Donald Trump from Former Mexican President…

Dear Donald J. Trump: Here's a friendly reminder from Vicente Fox Quesada that Mexico will not pay for your wall.

Publié par Super Deluxe sur mercredi 7 juin 2017

Uusimmat