Top Gear -tähden raju turma videolle: ”En ole kuollut!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimman autoalan televisio-ohjelman Top Gearin juontaja Richard Hammond päätti taannoin irtisanoutua yhdessä kollegojensa James Mayn ja Jeremy Clarksonin kanssa BBC-ohjelmansa tuotantotiimistä ja lähteä juontamaan Grand Tour -ohjelmaa toiselle kanavalle.

Nyt 47-vuotias televisiotähti on uhmannut kuolemaa ohjelman kuvauksissa tapahtuneessa rajussa auto-onnettomuudessa. Vuonna 2006 Richard Hammond oli kuolla auto-onnettomuudessa, joka tapahtui 507 kilometrin tuntunopeudessa kiihdytysautolla. Tuolloin Hammond selvisi kuin ihmeen kaupalla elävänä, ja sama on nyt tapahtunut jälleen. Tällä kertaa Sveitsissä.

Nyt Grand Tour on julkaissut verkossa valokuvia turma-autosta ja myös videon onnettomuuden tapahtumisesta. Videolla nähdään kuinka Hammond menettää kroatialaisen Rimac Concept One -sähköauton hallinnan tiukoissa mutkissa, ja sen seurauksena auto suistuu tieltä suurella nopeudella ja syttyy palamaan. Turman syytä tutkitaan parhaillaan.

Turmahetkellä televisiosarjaan kuvattiin toisen tuotantokauden jaksoja. Tajuissaan ollut Hammond pääsi ulos autosta ennen sen palamista ja kiidätettiin helikopterilla sairaalahoitoon. Nyt tuotantotiimi julkaisi kuvan sairaalasta. Kuvan yhteydessä Hammond toteaa, ettei hän ole kuollut.