Kannabispizzaa potilaille Massachusettsissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Massachusettsissa on mahdollista ostaa kannabista lääkärin määräyksellä. Kaikki potilaat eivät kuitenkaan halua nauttia marihuanan terveysvaikutuksista polttamalla, joten markkinoita valtaa syötävät kannabistuotteet. Yksi kannabisruokiin erikoistuneista yrityksistä on Ermont Inc.

Emront Inc. -nimisen yrityksen perustaja Seth Yaffe on toimittanut kannabistuotteita myyviä automaatteja ympäri osavaltiota. Niitä löytyy esimerkiksi pubien yhteydestä. Aiemmin myyntiautomaateista on voinut ostaa kannabiksella kyllästettyä hunajaa, suklaapatukoita, öljyjä ja maapähkinälevitettä. Asiakkaat kaipasivat kuitenkin suolaisempia vaihtoehtoja herkuille.

– Meille selvisi, että potilaat haluaisivat nauttia kannabiksen hyödyistä tavallisessa ruoassa, jota se söisivät päivän aikana normaalisti, Yaffe kertoi Time-lehdelle.

Yritys kehitteli pakastepitsan, jossa on 125 milligrammaa THC:tä, eli kannabiksen psykoaktiivista yhdistettä. THC on uutettu pitsan tomaattikastikkeeseen. Pitsan ostaminen vaatii osavaltion myöntämän kannabiskortin.

https://www.instagram.com/p/BU0XQ-HlC-m/