Ihanat pariskunnat Pride-pusukamerassa – jokaisella oikeus rakkauteen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa on tapana zoomata yleisöä kuvaava kamera katsomossa istuvia pariskuntia kohti urheilupeleissä. Kuvaan päädyttyään pariskunta yleensä suutelee toisiaan, ja siksi toimintaa kutsutaan pusukameraksi.

Los Angeles Dodgersin pelissä juhlittiin Pride Nightia näyttävästi homopariskuntien suukotteluja kuvaten. Los Angeles Dodgers myi 6.800 lippua viime perjantaina pelattuun seksuaalivähemmistöjen oikeuksia kunnioittavaan Pride Night -peliin.

Tapahtuman tarkoituksena oli kunnioittaa jokaisen ihmisen seksuaalista suuntautumista ja sukupuoli-identiteettiä. Pride on maailmanlaajuinen liike ja filosofia sekä yhtäläisten oikeuksien ja etujen puolestapuhuja.

Pusukameralle taltioitiin joukko pariskuntia, joiden joukossa oli myös homoseksuaaleja. Vaikka seksuaalivähemmistön hellyydenosoituksissa ei ole monenkaan mielestä mitään tavallisesta poikkeavaa, edesauttoivat pusukameran lähikuvat tärkeän viestin viemistä suurelle yleisölle.