Toimittajaa ammuttiin niskaan – selvisi hengissä kuin ihmeen kaupalla

Ohhoh! · Tim Isokivi

Toimittajien työ kriisialueilla on täynnä hengenvaarallisia tilanteita, eivätkä esimerkiksi sodan keskeltä raportoivat palaa aina elävänä kotiin. Australialaistoimittaja joutui taannoin työssään todelliseen läheltä piti-tilanteeseen Filippiineillä.

ABC-uutiskanavalle työskentelevä Adam Harvey oli raportoimassa tulitaistelusta ISIS-joukkojen valtaamassa Marawin kaupungissa, kun luoti osui häntä niskaan. Suojavarusteisiin pukeutunut mies oli noutamassa ruokaa ja vettä autosta, kun hän tunsi kovaa ja yllättävää kipua niskassaan.

Harvey ei menettänyt tajuaan, ja luuli ensin että hänen niskaansa oli osunut pelkkä sirpale. Röntgenkuva kuitenkin paljasti vamman olevan vakavampi. Niskaan oli osunut harhaluoti.

– Onnekseni luoti ei osunut mihinkään tärkeään osaan. Se jäi leukani taakse, toimittaja kuvaili ABC:n mukaan.

Tapahtuneen seurauksena Harvey joutui käyttämään niskatukea. Hänet on sittemmin toimitettu turvallisemmaksi kuvaillulle alueelle. Mies jakoi röntgentkuvansa myöhemmin Twitterissä.

Marawi päätyi 23. toukokuuta ISISille uskollisuutta vannovien taistelijoiden valtaamaksi. Filippiinien armeijan joukot ja ISIS-taistelijat ovat ottaneet alueella rajusti yhteen.