Banksyn henkilöllisyys paljastui – suosikkibändin keulahahamo

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mystinen taiteilija Banksy on ihmetyttänyt yllättävillä töillään jo vuosien ajan, ja hänen henkilöllisyydestään on liikkunut paljon vahvistamattomia huhuja. Monet tahot ovat yrittäneet selvittää kuka Banksyn takana on, ja nyt palaset ovat mahdollisesti loksahtaneet kohdalleen.

The Walled Off Hotel

Elektronisen musiikin tähti Goldie lipsahtti haastattelussa viimeisen palan, jonka perusteella brittilehti Daily Mail on nyt ilmoittanut selvittäneensä taiteilijan henkilöllisyyden. Goldie kommentoi Scroobius Pipin isännöimän Distraction Pieces -ohjelman haastattelussa taiteen kaupallisuutta ja mainitsi samalla Banksyn.

– Kaikella kunnioituksella Robertia kohtaan, minusta hän on upea artisti. Minusta hän on kääntänyt taiteen maailman nurinpäin, Goldie kertoi haastattelussa.

Huomattuaan lipsahduksensa Goldie vaihtoi nopeasti puheenaihetta, mutta kuulijat olivat jo huomanneet odottamattoman nimen paljastumisen. Mediat alkoivat nopeasti yhdistellä palasia ja lopulta Banksy-nimimerkin taiteilijaksi pääteltiin Massive Attack -suosikkiyhtyeen keulahahmo Robert Del Naja.

Kuva: Splash
The Walled Off Hotel

Robert Del Naja ja Goldie ovat olleet ystäviä jo pitkään, ja molemmat harrastivat 80-luvulla graffitien tekemistä yhdessä. Del Najaa on aiemminkin epäilty Banksyksi, mutta nyt Goldien lipsahduksen myötä asiaa pidetään vahvistettuna.

Joidenkin epäilyjen mukaan Banksy olisi yhden miehen sijaan tiimi taiteilijoita, koska joidenkin uusien teosten ilmestyessä Del Naja on ollut yhtyeineen toisaalla. Salamyhkäisyys Banksyn taustalla siis jatkuu.